Teksti-TV -arkisto
Vanhoille VHS-kaseteille tallentuneita vanhoja Ylen teksti-tv:n sivuja on koottu alta löytyvään arkistoon. Tällä hetkellä taltioituja sivuja on selattavissa yli kymmenen vuoden ajalta. Arkisto löytyy täältä.
Vanhoille VHS-kaseteille tallentuneita vanhoja Ylen teksti-tv:n sivuja on koottu alta löytyvään arkistoon. Tällä hetkellä taltioituja sivuja on selattavissa yli kymmenen vuoden ajalta. Arkisto löytyy täältä.
Vanhojen pelilehtien ja mainosten kokoelma Flickrissä. Kokoelmasta löytyy laaja arkisto skannattuja tietokone- ja pelimainoksia sekä sekalaisia lehtiä.
Aalto-yliopisto on avannut Nokian muotoiluarkiston, jossa on mukana ennennäkemätöntä materiaalia Nokian menneiltä vuosikymmeniltä. Mukana on esimerkiksi valokuvia, luonnoksia ja haastatteluja 1990-luvun puolivälistä vuoteen 2017. Materiaaliin voi tutustua teemoittain tai perehtymällä tiettyyn ajanjaksoon. Arkiston on mahdollistanut Microsoft Mobile Oy:n ja muotoilijoiden lahjoitukset.
Esiin on noussut esimerkiksi Nokian sisäinen esitys Applen iPhone-julkistuksen vanavedessä vuodelta 2007. Siinä kommentoidaan Applen puhelimen lanseerausta, markkinavaikutuksia, ja iPhonen eri osa-alueita. Nokia ei koskaan pystynyt vastaamaan Applen ja Googlen älypuhelimiin tuomaan muutokseen.
Kansalliskirjasto on tallentanut 55 kotimaisen keskustelupalstan keskustelut sen verkkoarkistoon. Keskustelupalstat ovat merkittävä osa suomalaista nettikulttuuria. Koko lista tallennetuista fooruimeista löytyy verkkoarkiston hakemistosta.
Lähde: Kansalliskirjasto
Tässäpä kulttuuriteko parhaasta päästä. Mainioon archive.org -palveluun on ladattu suomalaisen käyttäjän toimesta valtava Rosan Ankka -tuotannon käsittävä paketti. Myös Mega -tiedostonjakopalvelusta löytyy vastaavanlainen arkisto, kaikki suomennetut tarinat vuosilta 1987-2005.
Lähde: Archive.org, Mega.nz
The Cutting Room Floor on omistettu videopelien käyttämättömän ja poistetun sisällön esittelyyn ja sen tutkimiseen. Peleissä on monissa tapauksissa piilossa sisältöä, jota ei ole tarkoitettu kenenkään muun kuin kehittäjien nähtäväksi, kuten musiikkia, grafiikkaa, hahmoja ja pelitasoja. Hektisessä pelikehitysprosessissa sisältöä on saatettu leikata myös kehitysajan tai budjetin ylittymisen vuoksi, joka on se asian ikävämpi puoli. (Lähde: The Cutting Room Floor)
Forest of illusion on ryhmä, joka on omistautunut kaikkeen Nintendon historiaan liittyvien materiaalien säilyttämiseen jälkipolville. (Lähde: Forest of Illusion)
Alla on myöskin lisää vastaavaan aiheeseen liittyviä sivustoja, joita aihetta selatessa tuli vastaan.
”Arweave enables you to store documents and applications forever.”
”Welcome to the official website of the Mobile Phone Museum, a charity with over 2100 individual models.”
”We archive, port, and maintain classic Finnish freeware and shareware games.”
The final archive of the re3/reVC project.